Turvalliset Vaatemessut.

Turvalliset Vaatemessut.

Vierailin toissa viikolla Tampereen Turvallisuus-messuilla noin kymmenen tuhannen muun vieraan kanssa.

Päällimmäinen ajatus mikä minulle jäi tapahtumasta mieleen oli, että Turvallisuus-näyttää olevan hyvin vahvasti yhdistettävissä käytettävään vaatetukseen eikä niinkään mielessä olevaan tunteeseen.

Jos näin todella on, niin eipä tarvitse pelätä . Vaatteita näyttää markkinoilla riittävän meille kaikille.Työvaate – merkkejä oli esitteillä hieman laskutavasta riippuen toistakymmentä.Huomio,jolta ei todellakaan voinut välttyä,oli High Visibility – tuotteiden näkyminen kaikilla osastoilla. Toisaalta hyvä niin, koska jos ne eivät näkyisi osastoilla niin miten sitten työmailla?

Muutamina viime päivinä syksy on muistuttanut tulostaan ja pimenevinä iltoina on helppo konkreettisestikin nähdä HV- tuotteiden tuoma turvallisuus. Ilahduttavasti myös monet liikunnan harrastajat hyödyntävät HV – tuotteiden tuomaa näkyvyyttä. Tarkemmin messujen tarjontaa ja varsinkin markkinoille tulevia uutuuksia pohdittuani mieleeni heräsi kysymys:

Millä asioilla Suomen – markkinassa voidaan erottautua tuotteiden muistutettaessa hieman väkisinkin toisiaan ?

Les facteurs sont certainement nombreux. L’un des plus essentiels reste toutefois la disponibilité des produits et la rapidité des livraisons. Avec plusieurs années d’expérience, je peux affirmer que pour beaucoup de monde, l’hiver arrive encore par surprise. Il en va de même pour le besoin de vêtements adaptés à la météo. Et cela vaut étonnamment souvent aussi pour les pneus d’hiver.

Suomen työvaate markkinoille pitää pystyä toimittamaan tuotteita nopeasti, vaikka toimittajan näkökulmasta asiakkaan tarpeet olisivatkin ennustettavissa ja päätökset tehtävissä jo hyvissä ajoin.Asiakas kuitenkin tekee päätökset tarpeidensa tyydyttämisestä omalla tahdillaan, johon me emme voi kuin yrittää vaikuttaa, kukin myyjä parhaan taitonsa mukaan. Viime aikoina asiakkaan päätöksentekoa on yhä enemmän ohjannut joku konkreettisesti pinnalla oleva tarve tai ongelma johon pitää hakea ratkaisu.Ei niinkään vanhat tavat toimia tai tottumukset hankintoihin tyyliin; ’ Aina näitä on tähän aikaan hankittu ja kaikille.’

Hankintapäätöksen tullessa voi viikko olla odottajalle pitkä aika.

Tavassamme ylläpitää asiakastyytyväisyyttä ja saada uusia asiakkuuksia, ovat toimitusnopeus ja varmuus kilpailukykymme kulmakiviä.Uskon, että tähän markkinaan meidän kykymme toimittaa tuotteita asiakkaan vaatimusten mukaisesti tekee meistä asiakkaalle parhaan valinnan.

Mikäli tämä on tärkeää myös sinulle ja työvaatteessasi ei lue Dimex, niin ota meihin yhteyttä.

Alors que la lumière et le froid mordant arrivent aussi !

petteri.tirkkonen@dimex.fi

040-3004524

Retour au blog