Syksyllä 2022 toteutettavan kiertueen uudet Mestarit ovat Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen.
Warner Music Live toteuttaa tulevana syksynä Mestarit-konserttikiertueen, jonka uudet mestarit ovat Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen suurin yhteiskiertue. Areenakeikat nähdään loppusyksyllä 2022 Espoossa, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella.
Osana Dimexin 40-vuotisjuhlallisuuksia olemme mukana tämän huikean kiertueen järjestämisessä virallisena sponsorina. Keski-ikäisen auktoriteetilla haluamme muistuttaa, että korneja stereotypioita on hyvä ravistella. Niin tekevät sekä uudet mestarit että Dimex.
Ja tietenkin kiristelemättömiä työvaatteita tarvitaan myös ison konserttikiertueen järjestämisessä.
Lippuarvontoja luvassa
Parasta sponsorina olemisessa on se, että pääsemme jakamaan seuraajillemme lippuja keikoille. Onnekkaille tarjoutuu konsertin lisäksi mahdollisuus päästä moikkaamaan kiertueen upeita artisteja.
Suosittelemmekin kärkkymään kanaviamme ennen kiertueen alkua! Hyppää siis sinäkin kyytiin ja ota meidän kanavat seurantaan. Löydät meidät Facebookista, Instagramista ja LinkedInistä nimellä @dimexworkwear.
Tiedotetta muokattu 7.9.2022: Lisätty Helsingin konsertti kiertueaikatauluun.
Tiedotetta muokattu 22.4.2022: Vaihdettu kiertueen nimi uuteen muotoon.
Tsekkaa vielä kiertueaikataulu:
MESTARIT – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora & Jenni Vartiainen
Pe 21.10. Espoo, Metro Areena
Pe 28.10. Vaasa, Vaasan Sähkö Areena
La 29.10.Turku, Gatorade Center
Pe 4.11. Kuopio, Kuopio-halli
La 5.11. Oulu, Ouluhalli
La 12.11. Tampere, Nokia Arena
Su 13.11. Helsinki, Helsingin jäähalli – Lisäkonsertti
Liput alk. 59,90€
Liput tulevat myyntiin maanantaina 4.4. klo 9.00
Mestarit-kiertueen yhteistyökumppanit ovat Dimex, OP Ryhmä, Scandic, Joutsenmerkki, Vitamin Well, Ifolor ja Bauer Media.